perjantai 29. elokuuta 2014

Koulukiusaamista vastaan!

Tämä on käsityöblogi. Mutta koen #kutsumua -kampanjan olevan liian tärkeä ohittaakseni sen olankohautuksella. Haluan Instagramin ja Twitterin lisäksi jakaa kuvani myös blogissani.
Kiusaaninen on vakava asia, ja siihen kuuluisi puuttua heti alkuunsa.

Minua alettiin huoritteleen ala-asteella, muistaakseni viidennellä luokalla. Hassua se, että neitsythän minä olin. Sitä tapahtui muutaman pojan taholta. Yksi enimmäkseen. Muut tukena. Tätä jatkui tämän yhden osalta noin 19-vuotiaaksi saakka.
Omaksi onnekseni en juurikaan loukkaantunut moisesta. Minulle on koulittu vahvahko itsetunto. Vaikka ikävältähän se bussissa selän takana huoran kuiskuttelu tuntui.
Kukaan ei ansaitse moista nimittelyä. Se voi olla aivan kamalaa, jos on loukkaantuvaisempi sielu, kuin minä.

Haastan kaikki tarttumaan tähän. Me olemme kaikki mahtavia. Kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi.

torstai 28. elokuuta 2014

Maastopipo

Välillä muutakin kuin vain tilaussukkaa, jotta ei ihan puun makuiseski muuttuisi.

Ostin joskus hetken mielijohteesta tämän Novitan 7-veljestä Viidakko-langan. En kummiskaan innostunut siitä sukkia tekeen. Esikoinen tarvitsi syyspipon ja mikäs pikkujätkälle hauskempaa, kuin kunnon camokuvio.

Googlatessa en löytänyt kivaa ohjetta lapsen pipoon, niin päätin soveltaa itse. Puikkoina 40cm 4mm pyöröt. Resorissa ihan tavallista 2o2n joustinta. Resorin jälkeen 1o, 2n, 2o, 2n jnejne siirtäen aina kerroksen vaihtuessa kuvioo. Siitä tuli hauskaa spiraalia. Ja koska en oikein onnistunut tuossa kuviossa, tarkkasilmäinen pipoa tutkiessa huomaa kerroksen vaihtumiskohdan, koska se on ihme syheröä :D
Lapsi tykkää ja minäkin olen tyytyväinen lopputulokseen. Pipoa ei suostu ottaan pois päästään, joten: tehtävä suoritettu.

Lankaa jäi yli puoli kerää, taidanpa tehdä lapselle vielä sukat tai kaulurin sitten kun jaksaa.

Sitten seuraavien Minionssukkien pariin.

maanantai 25. elokuuta 2014

Bambulangasta tuparilahjoja

Olenhan minä nämä jo aikoja sitten tehnyt, mutta halusin välillä kirjoittaa muustakin, kuin minionssukista. :D

Ystäväni muutti juuri uuteen kotiin ja huomenna ollaan menossa käymään siellä. Mikäpä ekoihmiselle parempi tuparilahja, kuin kestotiskirätti ja kestopesusieni? Lankana oli Katia Bamboo. Rätissä puikkoina 3,5mm ja sienessä virkkuukoukku 4mm. Rätti on Novitan ohje, pesusienen ohjeen taas löysin Suuri Käsityö 1/2014 lehdestä. Pesusienen ohje löytyy myös Jonna Hietalan Kerällä -kirjasta.
En ole mikään kummoinen virkkaaja, mutta ohje oli selkeä ja helppo. Aion tehdä lisää näitä sieniä. Kiva pieni joululahja ihmisille, ketkä ei välttämättä villasukkia halua.  Omasta mielestäni ainakin tuo Katian lanka on ihanan pehmeää, saattaisin käyttää sientä tiskauksen sijaan vaikkapa omana pesusienenäni.

maanantai 18. elokuuta 2014

Minionsmaniaa!!

Minionssukkien teko jatkuu ja jatkuu. Tilauksia on satanut niin, että köyhä neulootikko kiittää! Piti tilata lisää lankaa, koska tilaussukkiin varatut langat alkoivat käymään vähiin.

Ensimmäistä kertaa tuli sitten testattua Novitan verkkokauppa. Ja ei voi kun kiittää ja kumartaa nopeasta toimituksesta. Perjantaina tilasin ja nyt maanantaina sai hakea matkahuollosta! Suosittelen kyllä vilpittömästi! En varmaan olisi itse ehtinyt täältä pikkukylästä lankakauppaan nopeemmin hakeen lankaa.

Minionssien neulominen siis jatkuu. Pahoittelen, että tämä bloggaukseni alku on vain minionssia, mutta lupaan, että teen joskus jotain muutakin ;) Kohta tarttee vähintään pipo vääntää, ettei sukat pursua korvista :D 
Alkaisihan se oleenkin jo ajankohtaista tuo joululahjojenkin neulominen. Vaikka tammikuussa alotinkin jo, on silti vielä jotain tehtävänä.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Minions sukkien tehtailua

Jaettuani kuvan tässä valmiina olevista Minionssukista Twitterissä, sain muutaman sukkatilauksen. Nyt niitä tässä sitten yritetään saada aikaiseksi ja purkaa tilauslistaa. Aiemmin olen vain yhdet sukat tehnyt tilaustyönä, nyt niitä on kuudet.

Minulla ei ole erityistä ohjetta näihin. Saatuani eräästä Instagramissa olevasta kuvasta ajatuksen tehdä serkulleni kyseiset sukat lahjaksi, googlasin vain minionssukkien kuvia ja niistä aloin soveltaan itse.

Muutamat ovat kyselleet ohjetta näihin, mutta en ole erityisempi ohjeentekijä.

Lankana on Novitan 7 veljestä ja pohjana ihan perussukka.
Sinisellä tein varren ja kantapään ja kiilakavennukset, sitten vaihdoin keltaiseen. Noin puolivälissä jalkapöytää tein 5 kerrosta mustaa raitaa ja vaihdoin takaisin keltaiseen. Silmät ovat virkattu käyttäen luonnonvalkoista ja mustaa seiskaveikkaa ja ommeltu sitten sukkaan kiinni. Suun ompelin mustalla langalla suoraan sukkaan.

Esittäydyn

Olen Ranja, kahden pienen pojan nuori äiti ja intohimoinen neuloja. Kasvatan myös pienimuotoisesti pyhä birma rotuisia kissoja.
Ajattelin perustaa blogin, saa nähdä osaanko käyttää tätä ja saanko aikaiseksi päivittää. Aiheena on tietenkin intohimoni: neulominen ja kissat.
Nyt on paljon keskeneräisiä projekteja ja muutama tilaustyökin työn alla. Yritän tässä mahdollisuuksieni mukaan pitää pienimuotoista käsityöblogia :)
Neuloosi iski siinä alkutalvesta 2013 oikein kunnolla. Nyt olen tehtaillut lähinnä sukkia, pipoja, lapsia ja pari epäonnistunutta (liian pientä) huivia. Keskeneräisten töiden joukossa on myös neulehuppari vanhemmalle pojalleni, saa nähdä valmistuuko se ehkä lapsenlapsilleni joskus aikanaan ;)