perjantai 22. syyskuuta 2017

Huovutetut lapaset



Etelä-Euroopasta kotoisin oleva miesystäväni valitteli, että hänen kätensä palelevat herkästi kylmässä Suomen talvessa. Siitä sainkin idean tehdä hänelle huovutetut tumput. Aluksi ajattelin tehdä ohuemmat, mutta silti hyvät lapaset Dropsin Limasta, mutta lankakaupassa, johon menin, ei ollutkaan koko merkkiä myynnissä, vaikka jostain syystä olen ollut siinä uskossa, että on. Mukava myyjä sitten esitteli minulle omia huovutuskokeilujaan ja päädyin sitten Sandnes Garnin Fritidsgarn -lankaan. Myyjä jopa etsi kätköistään kyseisten esittelemiensä tumppujen ohjeet ja antoi kopion. En voi kuin suositella ihanaa liikettä, Lankaideaa, Tampereen keskustassa.
Ohje sanoi, että 100g lankaa riittäisi, mutta myyjä suositteli isokätisen  miehen tumppuihin varattavan 150g. Hyvä näin, sillä lankaa kului 126g.



Aloittaessani lapasia, meinasin heti alussa purkaa tekeleeni, koska ne olivat kaksi kertaa liian suuret omaan ranteeseeni. Päätin kuitenkin jatkaa ja uusi epätoivo iski, sillä rivintarkasti ohjetta seuratessani lapaset näyttivät aivan liian suurilta tullakseen hyviksi. Muistelin kuitenkin myyjän sanoneen, että Fritidsgarn huopuu todella hyvin ja luotin siihen. Harmikseni minulla ei ole kunnon kuvaa siitä, kuinka isot huovuttamattomat tumput oli.

Pesin valmiit tumput normaalin arkipyykin joukossa 40 asteessa ja lankahan huopui juuri täydelliseksi. Mies venytteli märät tumput käsiinsä sopiviksi ja lopputulos miellytti molempia. Oli hienoa katsella toisen iloa uusista tumpuistaan. Mukavaa, kun toiset on vähään tyytyväisiä.


Lopuksi vielä kuva artistista itsestään tumput kädessä. Melkein voisin omia nämä itselleni. Tai kävästä ihanassa Lankaideassa ja hankkia langat omiin tumppuihin.


Kaikki tässä julkaisussa esiintyvät kuvat on ottanut Manuel Gabarrón.