sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Ihastus -sukat.



Halusin kokeilla jotain uutta perussukkien ja Olgien ohella. Ohje näihin Ihastuksiin löytyi Novitan uusimmasta Sukkalehdestä.
Lankana käytin Novitan 7 veljestä -lankaa. Tuntuipa karkealta neulottavalta edellisen blogitekstin Baby Ullin jälkeen! Ja valmistui nopeesti, seiskaveikka on reilusti paksumpaa!



Aloitin näitä sukkia jo vuoden 2015 loppupuolella, mutta tein vain toisen sukan valmiiksi ja välissä tilaustyöt.
Loppupeleissä ohje oli todella helppo! Sukkalehdessä on vaihekuvilla varustetut ohjeet tuolle kukkaraidalle.
Minulla vaan sattu ekan sukan ekassa kukkaraidassa metalliset puikot kiliseen pois, sillä nuo pidennetyt silmukat jäi aika löysiksi. Facebookin "Voihan villasukka!" -ryhmästä saa aina avun, sieltä kehoitettiin käyttään puisia tai bambuisia puikkoja kukkaraitaan. Kokeilin, eikä enää liukunu puikko pois silmukoista! Mutta koska olin alottanut metallisilla ja tehnyt ekan sukan tokaan raitaan saakka metallisilla, en viitsinyt käyttää bambuja kuin kukkaraitojen teossa. Mutta voi kuinka kevyiltä ne bambupuikot tuntuivatkaan verrattuna peruspuikkoihin!



Näissä sukissa on ranskalainen kantapää. En ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan moisesta. Mutta oli helppo tehdä ohjeita seuraten ja istuvuudeltaan tuntuu vähän mukavemmalta, kuin se perus vahvistettu kantapää.



En kuitenkaan noudattanut ohjetta ihan orjallisesti joka paikassa. Tilaustöiden teko sukkien välissä oli siinä mielessä virhe, että unohdin muutaman soveltamani kohdan, eikä siten tullut ihan identtiset sukat. Mutta ehkä sitä ei käytössä huomaa.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Vauvan junasukat ja tumput, vuoden ekat työt sekä pari ajatusta alkaneelle vuodelle

Tuttavani pyysi minua tekeen vauvalleen sukat ja tumput ilman peukaloa ja samalla itselleen vielä sukat.
Ei varmaan ole olemassa mitään söpömpää, kuin vauvan junasukat. Paitsi vauva, joka pitää junasukkia jaloissaan. Tätä työtä tehdessäni melkein pystyi aistiin vauvantuoksun. (Eikä kerrota kellekkään, että melkein meinasi vauvakuumekkin nostaa päätään.) Tumppuja neuloessani näin sieluni silmin pienen tuhinapakkauksen nukkumassa ja hieromassa naamaansa pienillä nyrkeillään. Siinä sitä sitten vauvapehmeissä unelmissa neulominen sujui joutuisasti.



Lankana käytin minulle uutta tuttavuttaa: norjalaista Sandness Garnin Lanett Babyull -lankaa, joka on 100% merinovillaa. Ihanan pehmeetä neulottavaa! Puikot olivat 2,5mm. Yleensä en tykkää neuloa niin pienillä puikoilla, mutta vauvan neuleet on niin nopeita, että valmistuu joutuisasti pienilläkin puikoilla. Ja tämä lanka oli niin ihanan pehmeetäkin, että jotenkin sitä oli mukava neuloa pienilläkin puikoilla.
Junasukat tein Lankahelvetin blogista löytämälläni ohjeella: 40 silmukkaa, 10 per puikko. 12krs 2o2n, 4krs nurin, 4krs oikein, 4krs nurin. Toista vielä kerran ja lopuksi 12krs 2o2n. Sitten kantapää. Kantapään jälkeen 4krs nurin, 4krs oikein, kunnes "ruttuja" on sukassa 3kpl. Tämän jälkeen päättelin sukat leveällä nauhakavennuksella.

Tumput tein junasukkien tyylillä, mutta 8 silmukkaa per puikko.
4krs nurin, 4krs oikein, kunnes "ruttuja" on 4kpl. Sen jälkeen 10krs 1o1n joustinneuletta. Joustimen jälkeen 18krs ainaoikeeta.
Kärkikavennukset:
1krs: 2o, 2o yhteen, toista koko kerros
2krs: kaikki oikein
3krs: 1o, 2o yhteen, toista koko kerros
4krs: kaikki oikein
5krs: 2o yhteen, toista koko kerros
Vedä lanka loppujen 8 silmukan läpi ja päättele.



Äidille tein ihan tavalliset Olgasukat. Käytin kahta eri lankaa. Yksi raita on 4 kerrosta korkea. Violetti on Gjestal Maijaa ja musta jokin tuntematon lahjoituksena saatu vyötteetön lanka. Epäilen sen olevan Nallea, ainakin vahvuus on suunnilleen sama.
Maija oli minulle uusi tuttavuus puikoilla. Tykkäsin kovasti. Huomattavasti pehmeempää kuin tuo musta lanka. Tekikin kivan kontrastin, kun toinen on ihanan pehmeää ja toinen vähän karkeampaa.
Tein sukat 3mm puikoilla 14 silmukkaa puikolla.

Extrana tein toisetkin junasukat. Tai oikeestaan tein nämä pastellioksennuksen väriset sukat ennen pinkkejä. Lanka on Nalle Taika. Piti tehdä tumputkin samasta langasta, mutta muutenkin jämäkerästä ei enää olisi riittänyt lankaa tumppuihin. Puikot 3mm.


Päätin alottaa seuraan langan kulutusta suhteessa ostoihin. Tein ihan vaan paperille sarakkeet ostoihin (ostopäivä, langan merkki, grmammamäärä ja hinta) ja kulutukselle (päivämäärä, mitä valmistui, langan merkki, paljonko lankaa kului, ja jos tilaustyö niin paljonko veloitin).
Ihan mielenkiinnosta päätin seurata. Ja ehkä vähän sekin mielessä, että jos vuoden aikana pystyisi ostaan vähemmän, kuin kuluttaa. On tuo lankavarasto kuitenkin päässyt suht isoksi.
Jossain kohtaa voisinkin yrittää siirtää paperilta tiedot Exceliin. Se tosin vaatisi kyseisen ohjelman käytön opettelun!

Nyt ajattelin jatkaa yhdet sukat loppuun, jotka jätin tilauksen takia kesken. Sitten pitäisi etsiä kiva huiviohje Tukholmasta ostamilleni Drops Brushed Alpaca Silk -langoille. Ellei sitten tule joku muu kiva idea mieleen.