perjantai 27. marraskuuta 2015

Olgasukat



Olgasukkia olen tehnyt muutamat parit ennenkin. Ihanan helppo ja kaunis pitsisukkaohje. Kuuluu ehdottomasti suosikkeihini.
Rakastan ohuesta langasta neulottuja villasukkia. Valitettavasti ohuesta neulominen on vaan niin pirun hidasta ja sormet jumittaa, mutta lopputulos usein palkitsee! Näitä on ihana käyttää esimerkiksi tennareissa lämpöä tuomassa.
Langaksi valikoitui jo melkein 2 vuotta sitten ostettu Dropsin Fabel lanka. Puikot olivat 2,5mm peruspuikot.
Silmukoita 14 per puikko.
Pitsiä tein vain varteen. Yleensä olen tehnyt pitsiä koko sukkaan jalkapohjaa lukuunottamatta, mutta nyt näin. Kantapää on peruskantapää oikeaa ja nurjaa ilman vahvistuksia. Istuupa muuten ainakin omaan jalkaani paremmin, kuin vahvistettu kantapää.
Tykkäsin neuloa Fabelia. Luisti kivasti puikoilla. Mitä nyt säikeet meinasi välillä purkautua ja puikolle nousta vain puolet langan paksuudesta.
Fabel ei tunnu karkealta käsissä, eikä kutita jalassa. Kiva ja edullinen sukkalanka. Nyt pääsee sitten myös kestävyys- ja lämmittävyystestiin.
Lopputulokseen olen tyytyväinen. Printtikuviokin on mielestäni kiva. Persoonallisen lopputuloksesta tekee se, kun ei vaivaudu kohdistaan raitoja.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Tuliaisia Tukholmasta



On mulla ihana mies!
Lähdettiin päivä Tukholmassa  -risteilylle. Olin hiljaa mielessäni miettinyt, että haluaisin piipahtaa lankakaupassa jos sellainen tulee vastaan, mutta en sanonut mitään ääneen.
Mies sanoi, että hänellä on mulle ylläri. Sompailtiin metrolla jonnekkin ja kun päästiin ulos metrosta, näin ekana lankakaupan. Sanoin haluavani kyseiseen kauppaan. Mies näytti kartasta merkattua kohtaa ja sanoi, että katso, mikä tuossa on merkattuna. Aloin kiljahteleen riemusta. (Helppo mutkin on saada iloiseksi.)
Harmi, kun en hoksannut nappasta kuvaa kaupasta. Pienehkö tila täynnä lankaa notkuvia hyllyjä. Kaupan pienehköstä pinta-alasta huolimatta lankaa ja valinnanvaraa oli paljon!
Tykkään kovasti Dropsin langoista, ja niitähän siellä riitti! Oli ihana päästä hiplaamaan livenä kyseisiä lankoja.
Valikoimassa oli siis paljon Dropsia, Svarta Fåretia, M&K:ta, joitakin Regian lankoja, Hjærtegarnia, HotSocksia sekä mulle tuntemattomampia Incawoolia ja jättikeriä jotain höttövillaista Himalayaa. Myös Onion lankaa löytyi. Villaa, puuvillaa, bambua...
Valikoima oli pienestä pinta-alasta huolimatta niin laaja, että valinnanvaikeus iski.
Jokainen valitsemani lankakerä on sellainen, mitä en ole aikaisemmin työstänyt. Tuttuja lankoja en vaivautunut ostaan, sillä budjettikin olisi mennyt reilusti yli. Yllättävän pieneksi maltoin saaliini jättää.
OnLine ja SvartaFåret ovat lankoja, mitä en ole koskaan vielä työstänyt. Jojobaöljyä ja aloe veraa sisältävä OnLine houkuttaa saada pian puikoille!
En malttanut ostaa puikkoja. Valikoimakin oli pieni puikkojen suhteen. Mutta laivassa vähän jo harmitti, kun en ostanut puikkoja. Sormet syyhysi päästä uusien lankojen kimppuun!
Niin ja joitakuita varmaan kiinnostaa kyseinen kauppa.
Ljungqvist Garn ja osoite Karlbergsvägen 10, 113 27 Stockholm.
Suosittelen, mikäli on menoa Tukholmaan!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Ponchohuivi



Näin kaverillani kivan itse tehdyn huivin, mihin hän sitten kääriytyi, kun tuli viileä. Itse palelin ja vedin välillä takkia niskaan ja hetken päästä tuli kuuma takin kanssa. Vähän kateellisena tutkin kaverini huivia ja päätin tehdä vastaavanlaisen itsellenikin.
Lankana käytin Novitan Usvaa ja puikot olivat 4mm pyöröt 60cm kaapelilla.
Loin 144 aloitussilmukkaa ja neuloin noin 5cm 1o1n joustinneuletta suöjettuna neuöeena. Joustimen jälkeen jatkoin pelkällä sileällä 7krs, kunnes lisäsin yhden silmukan kierroksen kolmen ensimmäisen silmukan jäkeen ja toisen silmukan, kun kierrosta oli enää kolme silmukkaa jäljellä. Lisäykset toteutin langankierrolla, jonka sitten neuloin kiertäen oikein seuraavalla kierroksella. Lisäyksi tein noin 7 kerroksen välein. Lähinnä suht silmämääräisesti katselin, joko kannattaisi lisätä.
Lopussa neuloin taas joustinta. Sitä ei tullut ihan sitä viittä senttiä, sillä lanka alkoi loppuun kesken.
Kulutin tähän työhön tasan yhden kerän Usvaa, eli 100g. Työ jäi turhan lyhyeksi, olisi sittenkin kannattanut aloittaa toinenkin kerä ja jatkaa siitäkin vielä reilusti. Mutta ainakin kaulahuivina tämä menee. Ohuemman paidan kanssa venyy lyhyeksi ponchoksikin.
Työ oli mukavan aivoton työ iltaisen telkkarinkatselun lomassa, vaikka välillä pelkän oikean neulominen alkoi käymään tylsäksi.
Usva ei oikein ollut lempilankani neuloa. Vähän sähköisen hajuinen, kun lanka luisti puikoilla. Se jotenkin häiritsi.
Valokuvat ovat vähän surkeita, kun ei ole ketään kuvaamassa. Ponchokuvan otti 4v lapseni :)


torstai 12. marraskuuta 2015

Suutarin lasten varpaita ei enää palele!



Eräänä päivänä 4v poikani käveli lankakaapille, avasi lapsilukon (!!, kiitos vaan Ikea) ja kaivoi sieltä keltaisen lankakerän. "Äiti, sun täytyy kutoo mulle sukat nyt heti! Tässä lanka, missä puikot??"
Nuorempi poikani neni myös kaapille ja sanoi haluavansa ruskeat sukat. No, ei kai siinä auttanut muu kuin alkaa neuloon.
Lasten perussukat on mukava tehdä, kun ne valmistuvat niin mukavan nopeesti.
Keltaisissa käytin Minionsukista jääneitä jämäkeriä. Kesken neulomisen päätin haluavani raitaa sukkiin, joten otettiin sininen jämäkerä käyttöön. Ruskeisiin jouduin ottaan täyden kerän, mutta turkoosi pääsikin sitten jämäkerästä käyttöön.
Lasten sukissa ei oikein jämäkerätkään tahtoneet kulua loppuun, niin pieniä kun ovat.
Kaikki langat olivat Novitan 7 veljestä -lankaa.
Seiskaveikka ei kuitenkaan ole ihan paras mahdollinen pikkulapsen sukkalanka. Sukista tulee jotenkin turhan isot. 3,5mm puikoilla oli 10silmukkaa per puikko. Ehkä pienemmälläkin määrällä olisi pärjännyt, mutta lapsille näyttää kelpaavan.